Yhden 40 ja yksinäinen

Voisitko elää ikuisuuden ilman rakkautta ja läheisyyttä?

2017.08.27 21:26 IkuisestiYksin Voisitko elää ikuisuuden ilman rakkautta ja läheisyyttä?

En keksinyt parempaa kanavaa, joten avaudun tänne. Ennenkin olen kirjoitellut asiasta mutta nyt tilanne on pahentunut.
Seuranhaku netissä on todella työlästä ja uuvuttavaa: Saldoni on 3 treffiä tasan vuodessa viidestä eri palvelusta (Tinder 1, HotOrNot 1, HappyPancake 1,OkCupid 0, Suomi24Treffit 0), vaikka olen joka päivä aktiivisesti käyttänyt niitä ja lähettänyt taatusti yli tuhat viestiä. Kuten muut miehet tietää, kymmenille naisille on lähetettävä avausviesti jotta saa edes yhden vastausviestin joltain heistä. Niistä jotka vastaa, ehkä joka kymmenes vastaa useampaan viestiini, ja niistä jotka vastaa useampaan viestiin, vain harva on valmis treffeihin.
Tottakai minulla on kriteerit, ja siksi tämä vanhuus alkaa kohta olla esteenä seuranhaussa. +40 vuotiaat, tupakoivat ja ylipainoiset naiset eivät viehätä. Lopettaisinko haun ja elämäni jos nuo jäisivät ainoiksi vaihtoehdoiksi vanhuuden ryppyjen takia? Luultavasti.
Yritän vimmatusti, koska olen jo vanha eikä aikaa ole hukattavana. Vaikka haluaisin toki kokea seksiä edes kerran, tämän ikäisenä tärkeämmäksi haaveeksi nousee pelkkä sohvalla halailu pimeinä syysiltoina. Haluan läheisyyttä kovasti.
Nuorena kiusattu persoona, introverttiys ja ujous ei sovi baariseuranhakuun tai konsertteihin, ja kun olen säännöllisesti käynyt paikoissa jotka kiinnostaa, kuten museot, jotkut ilmais- ja elokuvatapahtumat, siellä näkee vain pareja, lapsiperheitä ja vanhuksia. Usein mieleen hiipivä yksinäinen olo näissä paikoissa johtaa ajatukseen “Mitä vittua minä edes teen täällä? Ei tämä ole mikään seuranhakupaikka”. Usein nuo ajatukset johtaa siihen etten halua jatkossa enää edes käydä vastaavissa paikoissa.
Tulen surulliseksi aina kun näen kavereitani (naimisissa jo jne) ja tuntemattomiakin viettämässä aikaa kumppaneidensa kanssa. Välillä tunnen jopa vihaa koska haluan ne pois silmistäni. En ole koskaan kokenut naisen katsovan silmiin sillä tavalla, tai edes pitänyt naista kädestä.
Joka kerta torjutuksi tullessa masennun todella pahasti. Laitan kaikkeni peliin treffeillä ja suunnittelen miten vaikuttaisin kiinnostavalta. Mietin miksi en kelpaa. En välitä enää mistään mitä ympärillä tapahtuu. Uutisten lukeminen ei enää kiinnosta, kun tajuan että millään ei ole mitään merkitystä.
Läheisyyden puute haittaa negatiivisesti työntekoon, koska ajatus ei pysy kasassa. Minulla on silti unelmatyö jota en vaihtaisi mihinkään. Viimeaikoina olen kärsinyt unettomuudesta, ja myös ruokahalu on alkanut katoamaan ja paino putoamaan. Yritän silti ylläpitää päivärutiinia. En ole ikinä koskenut tupakkaan, enkä ole juonut alkoholia kymmeneen vuoteen, mutta olen oppinut että tämä läheisyyden puute voi olla ihan yhtä myrkyllistä keholle.
Viimeisimpänä olen nyt puolivitsillä etsinyt mistä päin Helsinkiä voisi ostaa typpikaasua tai heliumia muovipussin täytteeksi. Kauankohan tätä jaksaa. En haluaisi kuolla yksin, mutta ei tämä ole ihmisarvoista elämää.
Suurin osa käyttäjistä täällä on todella nuoria aikuisia, joten en tiedä voiko monikaan samaistua. Silti pyydän apua.
submitted by IkuisestiYksin to Suomi [link] [comments]